Jaakko Kaski

Kerro lyhyesti itsestäsi

Olen Jaakko, IT-alan monitoimimies. Koulutukseltani olen tietotekniikan maisteri Jyväskylän yliopistosta. Olen työskennellyt Protaconilla vuodesta 2009, nykyisin vastaan digitaalisen liiketoimintamme henkilöstöstä ja kulttuurista.

Mitä työnkuvasi pitää sisällään?

Olen avannut usein toimenkuvaani kertomalla, että teemme työtä työparina lähimmän kollegani kanssa siten, että hän vastaa projekteista ja minä vastaan ihmisistä. Työhöni kuuluvat henkilöstömme oppimisen, ammatillisen kehittymisen ja työhyvinvoinnin organisointi, projektien ja hankkeiden resursoinnit, rekrytointi, yrityskuvan ja yrityksen kulttuurin kehittämistehtävät sekä oppilaitosyhteistyö. Työpäiviäni täyttää myös operatiivinen esimiestyö. Päivät ovat usein aika sirpaleisia, mutta se sopii minulle. Kahta samanlaista päivää ei ole vielä tässä tehtävässä ollut.

Miten päädyit nykyisiin työtehtäviisi?

Aloitin urani Protaconilla ohjelmistosuunnittelijana keväällä 2009. Pian löysin itseni scrum Masterin tehtävistä, eikä kauaakaan, kun vedin jo projekteja ja toimin tiiminvetäjänä. Väliin mahtui myös terveysteknologian konsultin tehtäviä sekä oman tuotteemme myynnin ja käyttöönoton tehtäviä. Lopulta, kun vuonna 2015 tarjoutui mahdollisuus lähteä johtamaan koko ohjelmistotuotantoamme ja pari vuotta myöhemmin vastaamaan koko organisaatiomme henkilöstöstä, olin valmis ottamaan haasteen vastaan. Ihmisten parissa toimiminen on ollut minulle aina luontevaa, niin sisäisesti kuin asiakaskentässäkin.

Miten palaudut työstäsi?

Vapaa-ajan ongelmia ei ole, kotona touhuavat pienet lapset ja jäljelle jäävä aika kuluu musiikki- ja liikuntaharrastusten parissa. Soitan viulua ja kitaraa ja haastan itseäni fyysisesti pääosin triathlonin lajien parissa. Pidän työn ja vapaa-ajan erottamista toisistaan tärkeänä: teen työtäni täydellä sydämellä, mutta kotona minua odottavat vielä tärkeämmät tehtävät.

Jaakko Kaski