Röntgenteknologia hittinä Wienin messuilla

Mika ja Janne

Matkaseurani Inray Oy:n Mika Muinonen (vas.) ja Janne Kovanen.

Eräänä keväisenä päivänä pomoni soitti ja kyseli, lähtisinkö ulkomaankomennukselle. Kohteena olisi energia-alan messut nimeltään Electrify Europe 2018, Itävallan Wienissä. Juhannuksen vietto tosin huonolla tuurilla saattaisi jäädä väliin. Ilmoitin, että totta kai lähden, mahtavaa!

Messumatkaan valmistautuessani meinasi mennä jo stressin puolelle: vaatetus, esitteet ja erityisesti itse asian opiskelu. Lähdin reissuun Inray Oy:n poikien, Mika Muinosen ja Janne Kovasen, kanssa. Inray on minulle ja suurimmalle osalle meistä protaconilaisista jotain uutta, sillä Protaconhan hankki heistä osuuden maaliskuussa 2018. Matkapäivä koitti maanantaina 18.6.2018, jolloin tapasin ensi kertaa Jannen ja Mikan. Ovatpa mukavia, ajattelin heti ensituntumalta. Juttu luistikin hyvin koko retken ajan.


Wienin messuilla

Messutyöskentely oli mukavaa hommaa!

Millaiset messut Electrify Europe sitten on?

Kyseessä on energia-alalle suunnatut messut, jotka on aiemmin järjestetty Power-Gen nimellä jo useita vuosia eri maissa. Seuraavan kerran messut ovat marraskuussa 2019 Pariisissa vanhalla nimellään. Tapahtuma sisälsi myös konferenssin, jossa puhujina on eri yritysten asiantuntijoita energia-alalta. Näytteilleasettajia oli paikan päällä useita kymmeniä.

Ständimme oli vierekkäin muiden suomalaisyritysten kanssa, paikalla oli mm. Koja Oy, Prometec Oy ja BusinessOulu. Me suomalaiset kävimme tiuhaan tahtiin toistemme kojuissa jutustelemassa.

Messujen näytteilleasettajat yleisesti ottaen olivat yrityksiä, joiden toiminta liittyi energiantuotantoon, -siirtoon, -jakeluun tai niihin liittyviin palveluihin. Erityisen näkyvinä ulkomaalaisyrityksinä mieleeni jäi Sumitomo ja Korea Electric Engineers.

Sumitomo oli yksi tapahtuman pääsponsoreista ja näin ollen saanut omat logonsa mm. messujen avainnauhoihin. Korealaiset olivat taasen niin tärkeän tyylikkäänä joukkiona tummissa puvuissaan. Ständillämme parveilleet asiakkaamme tuntuivat varsin rennoilta, hyväntuulisilta ja kovasti kiinnostuneilta asiastamme.

Kuorman analysointi röntgenillä herätti kiinnostusta

Messuilla jaossa olleita FuelControl– ja Once-esitteitä meni vino pino. Inrayn FuelControl on röntgenteknologiaan perustuva polttoaineen laadunmittausjärjestelmä. Once-järjestelmä on puolestaan Protaconin ratkaisu energiantuotannon ja polttoainetoimitusten hallintaan. Moni asiakas kiinnostui saatuaan esitteen käteensä ja esitti tiukkoja kysymyksiä mm. mihin teknologiaan FuelControl-järjestelmä perustuu ja mitä kaikkea sillä voi mitata.

Teknologiahan on röntgen ja kaiken voi mitata: tärkeimpinä näistä kosteus ja vierasaineet, kuten maa-aines tai vaikka rekan lavalta kuljetuksen aikana irronnut metallinkappale. Tärkeää oli myös kertoa, että FuelControl-järjestelmässä ei oteta näytteitä, vaan koko kuorma analysoidaan. Tämän mahdollistaa polttoainelastin kuljettimelle asennettu laite, jonka röntgenillä koko lasti kuvataan ja kuvasta tehdään laadunmittaus. Keskustelu kun alkoi mennä tästä syvällisempään, kävin kiskomassa Jannea tai Mikaa paikalle.

Messutyöskentely oli mukavaa hommaa, ja oli hienoa huomata, että uusi teknologiamme herätti paljon kiinnostusta.


Wien

Nähtävyyksille ei juuri jäänyt aikaa, mutta muutamia kuvia ehti kuitenkin napata.

Wien oli hyvä kokemus

Päivät olivat pitkiä, eikä nähtävyyksille jäänyt juuri aikaa. Nähtävyydeksi voisi kuitenkin laskea upean ravintolan Das Loftin. Se sijaitsi keskustaa halkovan joen rannalla Sofitel-hotellin 18. kerroksessa. Ravintola tarjoili harvinaisen makean näkymän kaupungin ylle, eikä sen vaahteranlehtikuvista koostunut sisäkattokaan jättänyt ketään meistä kylmäksi. Se oli melkein yhtä hieno kuin Lutakon loft-tyylisen toimistomme suojeltu kukkaikkunallinen päätyseinä!

Kolmipäiväisten messujen vilkkain päivä oli odotetusti keskimmäinen päivä. Yleisesti ottaen messujen vierasmäärä oli melko maltillinen, tämän arvioitiin johtuvan osittain messujen nimenvaihdoksesta. Saimme kuitenkin vietyä sanomaamme eteenpäin ja uusia kontakteja löytyi monia. Lähiaikoina he saavatkin meiltä yhteydenoton.

Lue lisää

Energiateollisuus

Annu Pykälinen

Kirjoittaja Annu Pykälinen

Kirjoittaja on Annu Pykälinen, jonka ura on vienyt Protaconilla tukipalvelutehtävistä myynnin tukeen.