Prosessitekniikan testiympäristön automatisoinnissa ”tee se itse” ei säästä aikaa eikä rahaa

3.9.2019 Protacon Blogi
Laborantit

Yksi automatisoinnin hyödyistä on, että työntekijöiden aikaa säästyy varsinaiseen tutkimustyöhön, mikä tarkoittaa kustannussäästöjä ja työn mielekkyyden lisääntymistä.

Suomessa tehdään paljon tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa esimerkiksi biopolttoaineiden, biomassan prosessoinnin, kemian prosessitekniikan, teollisen biotekniikan ja elintarviketeknologian teknologia- ja tuotekehitykseen liittyen. 

Toiminnan mittakaava vaihtelee pienistä start-up yrityksistä ja yksittäisistä tutkimushankkeista globaalien suuryritysten teknologiakeskuksiin. Yhdistävänä tekijänä on usein koelaitteisto, jonka avulla käytännön tutkimustyötä tehdään. Miten saada koelaitteistosta kaikki hyöty irti ja toimintaa tehokkaammaksi? 

Vaikka koelaitteiston ohjausjärjestelmän automatisointi on aina investointi, se maksaa itsensä takaisin resurssien viisaan käytön myötä selvänä rahana.

Olen törmännyt työssäni monenlaisiin tee se itse -ratkaisuihin laboratorioiden ja tutkimusyksiköiden koelaitteistojen ohjausjärjestelmien automatisoinnissa. Ehkä omaperäisin tapaus oli, kun koelaitteistoon asennettu yleismittari näytti ruudulla numeroita, mutta ei tallentanut dataa mihinkään. Mittarin näyttöä kuvaamaan sen sijaan oli asennettu videokamera ja tarvitsemansa tiedon sai kelaamalla tuntikaupalla videota.

Mittari

Ehkä omaperäisin tapaus oli, kun koelaitteistoon asennettu yleismittari näytti ruudulla numeroita, mutta ei tallentanut dataa mihinkään.

Oman toimen ohessa, vähin resurssein rakennettujen automaatioratkaisujen avulla tiedon kerääminen voi siis olla kömpelöä ja hidasta. Usein myös toimintavarmuus on kyseenalaista, ylläpidettävyys hankalaa ja muunneltavuus mahdotonta. 

Yllättävän yleistä on myös se, että automaatiota ei ole lainkaan tai koelaitteiston tuottama tieto kirjataan käsin paperille. Vaikka koelaitteiston ohjausjärjestelmän automatisointi on aina investointi, se maksaa itsensä takaisin resurssien viisaan käytön myötä selvänä rahana.

Koelaitteiston ohjausjärjestelmän automatisoinnin hyötyjä:

  • Dataa saa kerättyä helpommin ja enemmän, ja lisäksi tieto on luotettavampaa kuin manuaalisesti kerättynä
  • Koelaitteiston käyttö on tehokkaampaa, sillä automaatio voi parhaimmillaan toimia yötä päivää ilman valvovaa silmää
  • Työntekijöiden aikaa säästyy varsinaiseen tutkimustyöhön, mikä tarkoittaa kustannussäästöjä ja työn mielekkyyden lisääntymistä
  • Turvallisuus parantuu, sillä automaatioprojektin suunnitteluvaiheessa käydään huolellisesti läpi prosessin mahdolliset riskitekijät ja suunnitellaan määräysten mukaiset turvajärjestelmät.
  • Hyvin suunniteltu ja toteutettu automaatio on helposti muokattavissa tarpeiden muuttuessa

Myös pienempi koelaitteisto kannattaa automatisoida: case Neste Oyj

Automatisoinnista on hyötyä ja investointi kannattaa, oli kyseessä sitten pienempi tai isompi koelaitteisto. Hyvä esimerkki pienemmän mittakaavan automatisoinnista on asiakkaamme Neste Oyj

Nesteen tutkimusyksikön laitekannasta suurin osa oli automaatiojärjestelmän piirissä, mutta laboratoriomittakaavan laitteiston toiminta perustui edelleen yksikkösäätimiin ja manuaaliseen teknologiaan. Kehitimme automaatio- ja tiedonkeruuratkaisun, joka teki koelaitteiston ohjauksesta ja mittaustietojen käsittelystä helpompaa ja nopeampaa Nesteen tutkijoille.

Ideaalitilanteessa koelaitteiston automaatio suunnitellaan jo uuden koelaitteiston rakentamisen yhteydessä, mutta myös vanha koelaitteisto voidaan päivittää automaation avulla nykypäivään.

Laboratorio

Ammattimaiseen automaatioon investoimalla investoi samalla siihen tärkeimpään, eli tutkimuksen tekemiseen.

Mittaus-, testaus- ja laadunvarmistusjärjestelmät ammattilaisilta

Urani aikana Protaconista on muotoutunut yksi Suomen johtavista mittaus-, testaus- ja laadunvarmistusjärjestelmien toimittajista. Yli 200 toimittamaamme järjestelmää suorittaa vuosittain miljoonia testejä erilaisille komponenteille, laitteille ja prosesseille.

Asiantuntijatiimimme vie kehitysprojektit järjestelmällisesti läpi ja vastaa ylläpidosta sekä jatkokehityksestä koko testausjärjestelmän elinkaaren ajan. 

Tee se itse -ratkaisu voi siis olla jotenkuten toimiva, mutta ammattimaiseen automaatioon investoimalla investoi samalla siihen tärkeimpään, eli tutkimuksen tekemiseen. Kun työntekijöiden aikaa säästyy olennaiseen ja automaatio kerää datan tehokkaasti, helposti ja luotettavasti, syntyy myös ne huomattavimmat kustannussäästöt.

Lue lisää

Neste-menestystarina
Testaus ja laadunvarmistus
Lataa maksuton opas

Kalle Ahola

Kirjoittaja Kalle Ahola

Vastaan Protacon-konsernissa testaus- ja laadunvarmistusjärjestelmien kehityksestä ja tuotannosta, joiden parissa olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan. Projekteissa teen mm. tekniset määrittelyt. Vapaalla harrastan purjehdusta ja jääkiekkoa, loppuaika kuluu perheen kanssa aikaa viettäen.