Oletko valmistautunut jäte- ja energia-alojen lisääntyviin raportointivaatimuksiin?

7.11.2019 Protacon Blogi

Lain muutokset tuovat uudistuksia sekä kiertotalouden että bioenergia-alan toimijoille.

Kerroimme edellisessä blogiartikkelissamme EU:n muuttuvien direktiivien vaikutuksista Suomen jätelainsäädäntöön ja uusiutuvan energian tuotantoon. Lain muutokset tuovat uudistuksia sekä kiertotalouden että bioenergia-alan toimijoille ja asettavat entistä kunnianhimoisemmat tavoitteet materiaalien kierrätykselle ja uusiutuvan energian käytölle.

Tämä tarkoittaa, että yritysten pitää seurata ja raportoida entistä tarkemmin mm. miten jätettä on prosessoitu ja valmisteltu uudelleen käyttöön tai kierrätykseen ja mikä on tuotetun energian alkuperä. Monissa yrityksissä muutokset edellyttävät seuranta- ja raportointimenetelmien tehostamista, jotta manuaalisen työn määrä ei kasvaisi valtavasti ja vaatimusten täyttäminen olisi mahdollista.

Aiheuttaako toistuva raportointi hikeä, kyyneliä ja hampaiden kiristystä?

Puutteellisen kirjanpidon seurauksena yrityksellä ei ole tarkkaa tietoa esim. laitoksen varastotaseista, tonneista ja euroista.

Toistuva kuukausittainen talous- ja viranomaisraportointi voi olla työlästä, jos raportteja joudutaan tuottamaan ja korjaamaan manuaalisesti, eli järjestelmä ei tuota haluttua tietoa automaattisesti. Syynä tähän voi olla esim. se, ettei järjestelmä tuota riittävän laadukkaita lähtötietoja tai anna mahdollisuutta joustavasti täydentää tietoja toimitusketjun eri vaiheissa. 

Perinteiset kirjaus- ja raportointimenetelmät, kuten Excel-taulukot, ruutuvihkot ja erillisjärjestelmät, ovat myös vielä käytössä kiertotalouden kentällä ja bioenergia-alalla. Lain tiukentuessa ne aiheuttavat kuitenkin suuren haasteen kasvavien raportointivelvoitteiden täyttämiselle.

Puutteellisen kirjanpidon seurauksena yrityksellä ei ole tarkkaa tietoa esim. laitoksen varastotaseista, tonneista ja euroista. Materiaalien alkuperästä ei ole varmuutta ja niiden toimitusketju ei ole jäljitettävissä jälkikäteen

Jatkossa näitä tietoja tarvitaan viranomaisraportteihin kuten uusiutuvan energian alkuperän kestävyyden ja päästövähenemän osoittamiseen. Kiertotaloudessa raportointivastuu kaatuu rankimmin materiaalia vastaanottavan tahon niskaan, mutta myös materiaalin keräämisestä ja kuljetuksesta vastaavien tahojen tulee täyttää osansa jäljitettävyyden takaamiseksi.

Uudistuvat raportointivelvoitteet avaavat mahdollisuuden toimintatapojen kehittämiselle

Muuttuvat raportointivelvoitteet mahdollistavat sekä kannustavat uusien ja tehokkaampien toimintatapojen käyttöönottoon. Enää ei kannata väkisin soveltaa vanhoja toimintamalleja, vaan rohkeasti tutkia ja omaksua uusia ja parempia tapoja täyttää raportointivaatimukset sekä samalla kehittää koko yrityksen toimintaa vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

Keskeisin onnistumisen edellytys on tiedonhallintaan sopiva järjestelmä. Kun käytössä on tarpeeseen sopiva ratkaisu, yhteen kertaan syötetty tieto riittää. Moderni järjestelmä auttaa hallitsemaan koko tilaus- ja toimitusketjun tehokkaasti, jolloin säästät niin rahaa, aikaa kuin vaivaa.

Haluatko tietää lisää aiheesta? Lue oppaastamme, miten digitalisaatio tehostaa kiertotaloudessa toimivien yritysten toimitusketjun hallintaa.

Mitä jos kirjaisit tiedot vain kerran?

Energia-alalla laajasti käytetty Once on edelläkävijä tiedonhallinnassa ja mahdollistaa myös kiertotaloudessa toimivien yritysten materiaalinhallintaan ja jäljitettävyyteen liittyvän raportointivelvoitteen täyttämisen vaivattomasti. Tutustu järjestelmään!

Lue lisää

Lakiuudistukset mullistavat jäte- ja energia-aloja lähivuosina
Digitalisointi kiertotaloudessa mahdollistaa toimitusketjujen uudistamisen teollisuusmaisen tehokkaiksi
Protacon edelläkävijänä kiertotalouden digitalisoinnissa ja automatisoinnissa
Gasum-menestystarina
Once – yhteen kertaan syötetty tieto riittää

Annimari Lehtomäki

Kirjoittaja Annimari Lehtomäki

Toimin Protaconilla myynnin ja liiketoiminnan kehityksen parissa, fokuksena kiertotalous ja kansainvälinen liiketoiminta. Vapaa-ajalla liikun luonnossa jalan tai pyörällä, luen ja saunon.