”Kaikki projektit ovat aina menneet järkevästi maaliin saakka”

”Protacon oli ensimmäisiä yrityksiä, joiden kanssa teimme sijoittumissopimuksen Renforsin Rannan uudelle yritysalueelle Kajaaniin. Vuosi oli 2008. Sitä ennen olimme tehneet tiivistä yhteistyötä lähes kymmenen vuoden ajan UPM:n tehtaalla, jossa työskentelin teknisenä johtajana. Protacon vastasi monista automaatioprojekteista, joista esimerkkeinä voi mainita paperikoneen modernisoinnin ja kalanterin ohjausjärjestelmän sähkösuunnittelun.

Kun aloimme suunnitella yritysaluetta lakkautetun tehtaan tilalle, etsimme projektiin kumppania, joka oli myös halukas sijoittumaan alueelle. Protaconin kanssa oli käynyt jo ilmi, että he ovat hyvin kasvuhaluisia ja kiinnostuneita laajentamaan toimintaansa eri paikkakunnille. Neuvottelut olivat mieleenpainuvaa aikaa, sillä yritysalueen perustaminen oli meille molemmille, sekä UPM:lle että Protaconille, uutta. Luottamusta punnittiin, koska emme voineet nojautua mihinkään aikaisempaan liiketoimintamalliin. Meitä ohjasi utuinen ajatus tulevaisuudesta, josta oli vain suunnitelmia ja yhteinen tahtotila.

Luottamus tekemiseen, sen laatuun, oli kuitenkin jo olemassa, sillä olimme vuosien saatossa oppineet tietämään ja tuntemaan toisemme. Mielestämme Protacon on joustava ja ammattitaitoinen kumppani, jonka eduksi on riippumattomuus laitetoimittajista. Luottamus perustuu myös tietoon, että asiat onnistuvat, vaikka olisikin vaikeuksia. Vuosien varrelle mahtuu niin paljon yhteistä tekemistä, että paljon voi sanoa tapahtuneen, mutta kaikki projektit ovat aina menneet järkevästi maaliin saakka.

Nyt yritysalueen kiivain rakennusvaihe on ohi. Protacon suunnitteli tehtaan tuotantoprosessien purkamisen ja tehdasalueen sähköjakelun. Lisäksi heidän ammattilaisensa vastasivat uusien tilojen sähköistyssuunnittelusta ja kiinteistöautomaatiojärjestelmistä. Yhteistyömme jatkuu edelleen sähkö- ja rakennusautomaation ylläpito- ja kunnossapitopalveluina.”

Mielestämme Protacon on joustava ja ammattitaitoinen kumppani, jonka eduksi on riippumattomuus laitetoimittajista.

Jarmo Torvinen, Johtaja,
Renforsin Ranta

logo_renforsin_ranta

Lue lisää

Palm Paper -menestystarina
Tehdas- ja laitossuunnittelu
Puunjalostusteollisuus
Automaatio- ja sähkökäyttötekniikka

Lisätietoja

Jyrki Auvinen
jyrki.auvinen@protacon.com
+358 50 596 8075