Tiedolla johtaminen on päätöksentekoa yhteisen tilannekuvan pohjalta

Tiedolla johtamisella tarkoitamme oikeaan tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Raportoinnin ja tiedon visualisoinnin kautta voimme paremmin ymmärtää tehtaan tai tuotannon nykytilan ja tehdä jatkon kannalta parempia päätöksiä.

Hyvä päätöksenteko pohjautuu laadukkaan tiedon lisäksi sen jakamiseen päätöksentekoon osallistuville. Erinomaisella tiedolla johtaminen parantaa kilpailukykyä, lisää henkilöstön itseohjautuvuutta ja tuo kustannussäästöjä.

Lataa opas: Tiedolla johtaminen teollisuusyrityksessä

Tiedolla johtamisen haasteita, jotka voivat estää hyötyjen realisoitumisen:

1

Tieto on pirstaloitunutta, eikä se ole ajan tasalla
2

Tavoite ei ole selvillä
3

Mittarit eivät ole yhtenäisiä eivätkä vastaa tarpeeseen

Miksi tiedon jalostamisen merkitys on kasvanut?

Gartner on ennustanut, että vuonna 2020

80 %

yritysten raportoinnista tehdään BI-työkaluilla

Moderneilla itsepalvelu BI-työkaluilla saadaan kustannustehokkaasti isoja määriä dataa yhdistettyä, analysoitua ja visualisoitua muotoon, joka helpottaa päätöksentekoa. BI-työkalut mahdollistavat sen, että dataan saadaan lisättyä ihmisten äly, joka johtaa palveluiden kehittämiseen ja aivan uusien palveluiden innovointiin.

Forresterin mukaan lähes

3/4

yrityksen datasta jää analysoimatta

Teollisuudessa IioT:n (teollinen internet) käytön yleistymisen myötä tiedonkeruuta on tehostettu ja datan määrä on noussut. Monissa teollisuusyrityksissä ei kuitenkaan pystytä hyödyntämään valtavaa datamäärää. Raportointia kehittämällä voidaan saavuttaa merkittäviä hyötyjä ja nostaa niin teollisuusyrityksen tehokkuutta kuin kilpailukykyä.

Tiedolla johtaminen kuuluu kaikille teollisuuden toimialoille

Valmistava teollisuus

Energiatuotanto

Kiertotalous ja yhdyskuntatekniikka

Paperi- ja selluteollisuus

Prosessiteollisuus

Tiedon keräämiseen, analytiikkaan ja raportointiin sekä tietovarastointiin valmiit ratkaisut

Palvelumme kattavat tiedolla johtamiseen liittyvän raportoinnin ja Business Intelligencen kaikki osa-alueet. Eri lähteistä tulevaa dataa voidaan yhdistää, jonka avulla ymmärretään mitä tuotannossa tapahtuu ja miksi. Dataa on niin paljon ja hajallaan eri järjestelmissä, että sen haltuunotto ja hyödyntäminen vaatii yleensä tietovaraston.

Haluatko lisätietoa valmiista ratkaisuistamme?

IoT-analytiikka

IoT-sensorit, laitteet ja koneet tuottavat jatkuvasti valtavasti hyvin monimutkaista dataa toimintaympäristöistä. Ratkaisumme kattaa koko IoT-analytiikan elinkaaren: 

  • Datan keruu ja yhdistäminen IoT-laitteista
  • Datan mallintaminen ja tallentaminen
  • Datan jalostaminen BI-raportointiratkaisun avulla päätöksenteon tueksi ja tiedon jakamiseen 
  • IoT-analytiikan ylläpito ja kehitys

Raportointi ja Business Intelligence

Autamme teollisuusyrityksiä löytämään oman suunnan tiedolla johtamisessa:

  • Löydämme tärkeimmät mittarit ja raportit, joiden priorisoinnin jälkeen saatte nopeasti tuloksia
  • Rakennamme asiakkaan tarpeiden mukaisen BI-ratkaisun, joka skaalautuu myös tulevaisuuden tavoitteisiin
  • Ratkaisumme ytimessä on osaamisen siirtäminen asiakkaalle

Tietovarastot

Suunnittelemme ja toteutamme tietovarastoratkaisuja Microsoft Business Intelligence -teknologialla:

  • Tietovarastoon eri tietolähteistä datan keräys, siivous, jalostus ja mallinnus
  • Tietovarastoautomaatiolla tietovarastot esim. Microsoft SQL Server tai TimeXtender Discovery Hub -ympäristöihin
  • Työläiden ja manuaalisten ETL-prosessien automatisointi
  • Virheiden vähennys, dokumentoinnin automatisointi, tietovaraston ylläpidon helpotus ja datan visualisointi BI:llä

Lataa haluamasi materiaalit

Tutustu lisää tiedon hyödyntämiseen yrityksissä

BLOGI

Teollisuusyritysten raportoinnissa on vielä kehittämisen varaa

”Valtavat datamäärät eivät palvele yritystä järjestelmien uumenissa. Tiedolla ei tehdä mitään, ellei sitä pystytä hyödyntämään”

Lue koko blogiartikkeli

MENESTYSTARINA

Spinnova

”Tuotekehityksen eri vaiheissa syntyy paljon erilaista dataa. Meillä oli selkeä tarve yhdistää eri paikoissa olevaa informaatiota. On tärkeää, että data on nopeasti käytettävissä ja että siitä voidaan tehdä johtopäätöksiä nopeasti.”

Lue Spinnova-menestystarina

MENESTYSTARINA

Niiralan Kulma

”Kerätty data analysoidaan ja jalostetaan meille sopivaan muotoon oikea-aikaisina raportteina. Työpajoissa siirretään osaamista työntekijöillemme, jotta he voivat käyttää Power BI -raportointityökalua itsenäisesti.”

Lue Niiralan Kulma -menestystarina